?

Log in

No account? Create an account

Elämäni diipein vuorokausi - Thinking about thinking nothing at all — LiveJournal

Dec. 9th, 2014

04:20 am - Elämäni diipein vuorokausi

Previous Entry Share Next Entry

HUOM! En kannusta ketään tekemään mitään vastaavaa perässä tai luottamaan mukaviinkaan vastaantulijoihin vastaavissa olosuhteissa. You never know, viboja osataan myös hämätä taitavasti. Ethän siis vaaranna henkeäsi tämän tarinan inspiroimana. Kiitos 🔥



Joulukuun 1. 2013,
Kathmandu



Herään vaaleanpunaisten seinien pastelliseen hohteeseen Kathmandun Thamelissa, Nepalissa.
On kolmas päiväni, toista kertaa tässä kaupungissa saman vuoden sisään.
Mitähän tästä päivästä tulee, mietin, kun olen tässä parin päivän sisään mm. ryypännyt israelilaisen ilmavoimien sotilaan kanssa, tutustunut psytrancea fiilaavaan paikalliseen levykauppiaaseen ja käynyt kulttuuria avaavia keskusteluja paikallisessa kuppilassa vanhan prostituutiopalveluita arkisesti käyttävän hostellinomistajadenan kanssa.

Tarkoituksenani on jatkaa dokumenttielokuvani kuvausta, joka jäi täällä puoli vuotta sitten kesken monien kehitysmaalle ominaisten vastoinkäymisten vuoksi. Autonrengas räjähtää vuoristotiellä, sähköt katkeilevat koko ajan (mm. koska Nepal on myynyt sähköä Intialle), aikataulut ovat usein vain puhetta jne.

On sunnuntai ja huomenna tulisin tapaamaan paikallisen elokuvakoulun Oscar International Collegen pojat sekä päähenkilöni, joiden kanssa kuvaamme dokkarin loppuun tulevan viikon aikana. Viime yönä muut suomalaiset, neljä oppilasta ja kaksi opettajaa saapuivat maahan. Sovimme miittingin tänne elämän kirjon keskelle, Thameliin. Täällä jokaiselle sydämenlyönnille on oma tööttäyksensä.

Hostellini alakerrassa on SIM-korttien vaihtopiste, jossa minulta otetaan sormenjäljet saadakseni paikallisen prepaid-liittymän... Samalla vanha vuoritrekkari naurattaa jengiä vitsailemalla ja lesoamalla vuorienraidaamiskokemuksellaan. Hänen vieressään nuori pitkätukkaseikkailija vääntelee kitaraa venkoilevasti. Mihinkään ei ole kiire mutta kaikkialla hulisee. Lähden jäätävän saksillakorttienkatkomissäätämisen jälkeen kadulle yrittäen soittaa suomalaisille ryhmäläisilleni.

Sujahdan väistellen itämaiseen katujen kaaokseen. Kuljen kuhisevaa kapeaa katua, jonka molemmat puolet ovat yhtä loputonta kojujen ja maailmojen räiskettä. Mitä överimpiä värejä leimuavia huiveja, shaaleja, luukoruja, mandaloita, maalauksia, soittimia, teetä, mausteita, hindulaisia jumalpatsaita, vuorikiipeilytarvikkeita, rukousnauhoja, suitsukkeita… Vallattoman vilinän seasta erottaa kerjäläisiä, mustilla silmillään tuijottavia intialaisia, katulapsia, riksoja ja niiden lommoposkisia hampaattomia kuskeja. Ryppyisiä vanhoja naisia punaiset väriläikät otsallaan, törkykuoseissa pupillit lautasina horjuvia kokovartalomaalattuja pyhiä miehiä rastat heiluen ja paljaat laihat jalat sammaltaen. Tööttääviä kolhiintuneita takseja, kulkukoiria ja joka puolelta huomiostani kilpailevia kauppiaita.

Puhelimesta pärähtää toistuvasti nepalilaisen naisen robottinen ääni.
Turhaudun ja rämpytän puhelua uudelleen.
Vierelleni tulee hento intialainen nuorimies, joka heleällä äänellään kysyy minulta: "Madam, do you wanna massage? Madam, do you wanna massage?"
- No, thank you.
"I can do it in your hotel room if you want. I can do it everywhere if you want."
Sanoin nyt ystävällisen painokkaasti uudelleen "No I don't need a massage" ja samalla äkkijarrutan hiihtämiseni, koska eteeni pamahtaa nepalilainen nuorimies, joka myy silmät palaen minulle mandaloita.

Levitän kädet tujakasta hämmennyksestä ja työnnän puhelimen tämän korvaan. Kysyn, että mitä siellä oikein sanotaan.
Mandala-kauppias kuuntelee otsa rypyssä ja kertoo, etteivät kuulemma ulkomaanpuhelut ole sallittuja.
Jäädyn. Mitäs helvettiä nyt? Just mulle sanottiin prepaid-mestassa, että kyllä kyllä, ulkomaalaisiin numeroihin voi soittaa. Miten mä ikinä löydän täältä mun ryhmäläiset, jotka on varmaan yrittäny jo hetken tavoittaa mua. Jäbät keskustelevat nepaliksi pohtivan näköisinä ja ehdottavat, että voivat auttaa viemällä meikän mestaan, jossa voi soittaa ulkomaanpuheluita maksusta. Lähden kävelemään jätkien perässä.

Painelen numeroa kohmeisiin näppäimiin pienessä nostalgisessa tummassa puukopissa, mustalla lankapuhelimella. Ääni surisee, sirisee ja kuuluu kumeasti. Ina vastaa ja sanoo, että he ovat jossain päin Thamelia, jossain Organic Coffeessa syömässä. Yritän kysellä kaikilta paikalla olevilta, muttei kukaan ole kuullutkaan moisesta kahvilasta. Thamel on kuin villi ihmisviidakko, eikä Ina osaa sanoa mitään. Suljetaan puhelu nopeasti kalliin laskun välttämiseksi. Yritän vielä kysellä ympäriinsä, mutten mitenkään löydä kyseistä kahvilaa. Pojat, mandala-kauppias ja intialainen yrittävät auttaa ihan tosissaan, mutta päädymme sitten vain seisoskelemaan keskelle katua. Ja minä luovutan. No mennään sitten sinne mandala-kauppaan. Oli tarkoitus ostaa semmoinen muutenkin.

Suman, tämä nepalilainen mandala-taiteen opiskelija esittelee koulunsa liikkeen, jossa on sekä oppilaiden että mastereiden töitä. Seinillä on valtavia värikkäitä käsintehtyjä monikerroksisia, hulppeita teoksia pyhistä aiheista. On Buddhaa ja raivokasta jumaluutta, tulta, tappuraa ja elämän eri puolten balanssia. Riisun kenkäni ja häkellyn huimasta perinteitä kunnioittavasta käsityön taidosta ja liikkeen huimaavan arvokkaasta tunnelmasta. Ei tämmösiä löydy länsimaista, ajattelen suu ammolla. Uskonnollinen suhtautuminen omaan tekemiseen antaa sellaista motivaatiota huolelliseen työhön, ettei sitä ainakaan pelkkään itseilmaisuun keskittyvässä länkkäritaiteessa oikein osata edes ymmärtää. Ja tällainen panostus käsityöhön on täällä ihan normaalia. Yhden kunnon hc-taulun vääntämiseen saattaa taiteilijalla mennä monta kuukautta tai jopa vuosia. Ja se yksityiskohtien määrä ja tarkkuus, huhhuh. This is a mothafucking art of meditation!

Suman esittelee omia töitään ja löydän mieleiseni. Väännämme hinnasta puolisen tuntia ja lopuksi löydämme yhteisen sävelen. Upea mustakultasininen pikkutarkka kalachackramandala kääritään rullalle pahvipötköön ja suunnitellaan menoa paikalliseen kahvilaan maitoteelle ja sandwichille. Olen menossa pukemaan kenkiä jalkoihini, kunnes Suman tulee adhd-mielistely päällä sanomaan ”No no no miss director!” ja istuttaa minut tuolille ja pukee kengät teatraalisesti jalkohini. Hämmennyn ja sanon lempeästi, että osaan kyllä tehdä sen itsekin, mutta hän jatkaa palvontateatteriaan melkein kuumottavan maanisesti,
Koko tämän maan käyttäytyminen perustuu sille, että rikkaille tehdään kaikki valmiiksi. Jopa hotellien ovilla on erikseen hienoihin vaatteisiin puettuja miehiä pelkästään kumartamassa sisään astuvia turisteja.
”Hei muukalainen, anna sun nimes riisinjyvään kaivertaa.”

Intialainen Drom on suurimman osan ajasta hiljaa ja anteeksipyytelevän oloinen kehonkieleltään. Hän ikään kuin alistuu ja antaa rikkaamman Sumanin hoitaa supliikkina cooliona jauhamisen. Kahvilassa minua alkaa kuitenkin minuuttien kuluessa vituttaa Sumanin jatkuva yritys mielistellä ja hieroa kauppaa milloin mistäkin. Hän näyttää kuvia kännykästään, jossa hän poseeraa facebookin profiilikuvassa high life -aurinkolasit naamalla jonkun random kalliin auton vieressä Dubaissa. Sitten hän näyttää kuvaa, jossa hän poseeraa elektroniikkaliikkeessä kalliiden laitteiden edessä. Hän on selkeästi rikkaamman perheen poika, koska tollasiin mandala-kouluihin ei ihan kenellä tahansa nepalilaisella ole varaa.

Jos nepalilaiset ovat käyneet jossain ulkomailla, niin he ovat käyneet joko Intiassa, Kiinassa tai Dubaissa, joka käyttää paljon nepalilaista halpatyövoimaa. Hörpin teetä kyllästyneen näköisenä hänen yritykseensä tehdä minuun vaikutusta rikkauksilla. Hän haluaa ottaa kuvia kanssani ja jakaa niitä facebookissa näyttääkseen, että hengaa länsimaisen mimmin kanssa. Kaikki perustuu vain illuusiolle omasta rikkaudesta, koska sillä saa muut käyttäytymään itseään kohtaan kunnioittavammin. Nokkimisjärjestys ennen kaikkea. Ymmärrettävää mutta vituttavaa.

Autokuvien kohdalla hörähdän. Hän kysyy, että miksi nauroin ja vastaan, että jaa-a ja heilutan kättä poispyyhkivästi.


. . .


Suman yrittää jatkuvasti myydä minulle jotain ja puhuu koko ajan rahasta. Ilmaisen suoraan, että minua kyllästyttää tämä aihe. En halua koko aikaa tuntea itseäni käveleväksi lompakoksi vaan tahtoisin löytää täältä ystäviä. Tahtoisin tutustua johonkin paikalliseen niin, että voisimme tutustua aidosti ilman jatkuvaa taloudellista kuilua ja herruussuhdetta välillämme. Olin muutenkin väsynyt hektisen kaupungin jatkuvaan kädestä repimiseen, että osta osta osta. Yritän selittää olevani opiskelija, ja että budjettini reissuun on hyvin pieni. Suman tuntuu turhautuvan mielipuolisesti. Hän alkaa huojua ja luupata samoja juttuja uudelleen ja uudelleen.

Pojat kysyvät, että mitä olen ajatellut tehdä illalla. Kerron kuulleeni ihanalta hostellini henkilökunnalta, että tänään on illalla/yöllä Kuoleman Festivaalit Pashupatinath Temppelin alueella, siellä missä on vanha Shivan äärettömän pyhä temppeli. Nämä festarit järjestetään kerran vuodessa ja sinne vaeltaa hinduja kaukaa ympäri mestojen ja muistakin maista. Siellä on kuulemma paljon tulta, ruumiidenpolttoa, kynttilöitä ja tuhansia ihmisiä muistelemassa kuolleita ja juhlistamassa Shivaa. Kilahtava ”ping” kuului päästäni tästä kuullessani. Tarkoituksenani oli anella suomalaiset toverini mukaani näille festareille, mutta se ei näköjään sitten onnistu. Kerroin pojille aikovani mennä sinne siitäkin huolimatta.

He sanoivat, ettei naisen ole järkevää lähteä sinne yksin. Ei missään nimessä. Nepal on vaarallinen maa ja naisen ei kannata liikkua pimeällä ilman miespuolista seuralaista. Suman alkaa heti innoissaan tarjota seuraansa. Hän selittää tohkeissaan, kuinka voisi näyttää minulle siellä paikkoja ja kertoa uskonnollisista symboleista ja kaikesta, koska hän tietää niistä kaiken. Odotan, että koskahan tulee hinta. Sitten hän sanoo: ”If you pay me, I can show you everything.”

Annan kasvojeni valahtaa turhautumisesta ja papatan hieman surullisen kiihtyneesti, kuinka meikä ei halua mitään hemmetin orjaa. En tahdo kulkea siellä keisarina jonkun ihmisen kanssa maksusta. Tahtoisin ihan vaan frendin! Oikean paikallisen kaverin! En tahdo, että kaikki on vaan yhtä helvetin isoa ihmiskauppaa. Ymmärrän kyllä sen, että köyhässä maassa jengi tarvii rahaa ja sitä saa turisteilta, totta kai. Ei siitä pääse mihinkään. Tietty tarjoisin safkoja ja semmosta. Mutta Suman ei edes ole mikään köyhä, vaan lähinnä massi- ja egopsykoosissa. Sen näkee ja kuulee kaikesta hänen käyttäytymisestään.

Suman vaikenee ja ymmärtää viimein, ettei tule saamaan minulta enempää rahaa. Sanon maksavani nämä leivät ja teet yms., ja että ostin mandalan, mutta jos hän haluaa lisää massia, hänen tulee etsiä jokin muu turisti. Ei on ei, ja se pitää ymmärtää, kun toinen ihminen niin sanoo. Vaikka olisikin nainen ja länkkäri.

Siinä vaiheessa Drom alkaa puhua ensimmäistä kertaa kunnolla. Hän sanoo, että on samaa mieltä kanssani, ettei rahan tule olla ainoa asia, mikä ihmisiä täällä yhdistää. Että raha pilaa kaiken, että se on virus ihmisen sisällä. Että hän jos joku tietää sen, ettei rahalla ole mitään todellista arvoa.
Häkellyn ja katson häntä kysyvästi. Drom puhuu lempeällä ja pehmeällä äänellä, viisaan itsevarmalla ja ajattomalla läsnäololla. Puhumme siinä muutamia minuutteja aiheesta, jonka jälkeen hän tarjoutuu viemään minut festivaaleille. Hän sanoo, ettei halua minulta mitään, mutta koska hänellä ei ole mitään tekemistä, niin hän haluaisi kertoa minulle Nepalista ja esitellä kulttuuriaan. Nuo festivaalit ovat oivallinen paikka sukeltaa syvälle sinne, mistä hindulaisuudessa on kyse.

Hän kertoo olevansa täysiverinen hindu, joka ei ole koskaan edes maistanut lihaa, tupakkaa tai muitakaan päihteitä. Lähdemme pihalle. Drom kiittää teestä kädet yhdessä, nöyrästi niiaten. Suman vain nyrpistelee pettyneenä ja kertoo, että nyt täytyy lähteä. Toivotamme heipat, kiitokset ja jäämme Dromin kanssa kahdestaan.

Drom kysyy heti ensimmäisenä, että miksi nauroin, kun Suman näytti kuvaa itsestään kalliin auton kanssa. Vastaan suoraan, että minua vituttaa miehet, jotka yrittävät tehdä vaikutusta naiseen rahalla. Että monet naiset siitä selkeästi tykkäävät ja se voi olla yleinen valttikortti täälläpäin, mutta minua se lähinnä loukkaa ja naurattaa samaan aikaan. Drom hymyilee ensimmäistä kertaa aurinkoisesti ja naurahtaa nyökkäillen. Hänen mielestään Suman on juurikin yksi niistä, joiden pään raha on sekoittanut niin, ettei enää osaa nähdä maailmassa mitään muuta. Lähdemme kävelemään Dromin osoittamaan suuntaan.

Hypätään taksiin ja taksi juuttuu ruuhkaan. Koko temppelien läheinen alue on aivan täyteen tukottunut kymmenistä tuhansista ihmisistä. Tutustumme kysellen toisiltamme ummet ja lammet. Puhumme kasvissyönnistä, eläinten kärsimyksestä, ihmisten julmuudesta ja länsimaiden pelottavasta hengettömyydestä. Kerron hänelle länsimaisesta ruokatietoisuuden nousemisesta ja toivoa herättävästä kulttuurien ja filosofioiden yhdistymisestä. Puhumme rahasta, uskonnoista, naisen asemasta, myötäjäisten naurettavuudesta, siitä että olen tekemässä dokumenttia paikallisesta heroiiniongelmasta. Puhumme Dromin perhetaustasta, karmasta, köyhyydestä ja jumalista. Drom on erittäin tunteikas ja palava puhuja. Hän blastaa mielipiteitään ja tuntojaan heleällä voimalla ja viisaudella. Hän on ajatellut paljon. Hymyilen ja tunnen löytäneeni nepalilaisen sielunveljeni. Olen häkeltynyt ja innoissani, että vihdoin olen siellä, mistä ennen matkalle lähtöä ujosti haaveilinkin - Nimittäin asian ytimessä, oppimassa oikeasti ja suoraan.

Jossain vaiheessa keskustelua, kun meikä heittää läpänderiä aka herjaa milloin mistäkin, Drom nauraa silmät hilkkuen mukanani. Olen koko ajan rohkeammin oma itseni ja uskallan näyttää myös roisin huumorini hänelle. Jopa muutaman kirosanankin… ja räkänaurun. Naurumme hälvettyä Drom katsoo minua liikuttuneena ja sanoo, että tiedätkös, en ole nauranut moneen vuoteen tällä tavalla. Katson häntä huolestuneen kysyvästi, ja hän kertoo elämänsä olleen niin täynnä ongelmia, ettei ole kehdannut nauraa.

Drom kertoo, että hänellä oli yksi taka-ajatus siinä, että hän lähtee oppaakseni temppeleille ja festivaalille.
-Do you wanna see a real Nepal? How people really live in here.
-Yes I do.
Drom ei pidä siitä, että turistit saavat Thamelin kautta aivan väärän kuvan maan tilanteesta ja todellisuudesta. Että paikka jossa hän asuu on mesta, joka minun tulisi nähdä. Että sitä paikkaa ei ole edes merkitty karttaan siksi, etteivät turistit eksyisi sinne. Että tämä maa on ihan fucked up, että minun tulisi toimittajana tietää siitä ja nähdä enemmän. Vakavoiduin ja pieni kytevä roihu sisälläni heräsi. Että vittu todellakin. Just sitä mä oon tullu tänne tekemäänkin. Näkemään lisää ja mahdollisimman syvälle, vihdoin.

Hypätään taksista ja Drom haluaa näyttää minulle ensin yhden Buddhalaisista temppelialueista. Hän ohjaa meidät epävirallista reittiä sisään, jotta välttyisin pääsymaksulta. Naureskelin itsekseni, että kaikkea sitä. Pummilla temppeliin ja sillee.


IMG_0030
IMG_0022
IMG_0016
IMG_0013
IMG_0003


Temppelialue on siistissä kunnossa ja täynnä turisteja. Kiinalaisia kamerat naamalla, ylihintaisia fiinejä kojuja, hymyillen nukkuvia koiria, rukouslippuja ja kultaisia yksityiskohtia. Pyörimme alueen nopeasti ympäri ja otamme valokuvia. Paikka on aika tylsä ja hengetön turistien paljouden vuoksi, verrattuna paikallisuuden vähäiseen läsnäoloon. Yritäppä siinä rauhottua pyhässä mestassa, missä sata kiinalaista räpsyttää salamavaloja samaan aikaan.
Että onhan näitä kultahommia nähty. Drom nyökkäilee ja toteaa, etteihän täällä nyt mitään erityistä ole hänenkään mielestään.
-Let’s go to my home. My sister is making food there, she will be very glad to see you, our special guest.

Selviää, että Drom asuu siskonsa perheen kanssa. Perheeseen kuuluvat sisko, siskon mies ja heidän kaksi lastaan. Sisko on viimeisillään raskaana. Jos Jumala suo, hän selviää synnytyksestä hengissä. Täällä jokainen synnytys on riski niin äidille kuin lapsellekin, koska köyhillä ihmisillä ei ole lääkkeitä, hygieniaa tai mahdollisuutta lääkäriin. Siskon mies on köyhä ja työtön. Hän on yrittänyt etsiä töitä, mutta ei osaa puhua nepalia, ei hindiä, ei lukea eikä kirjoittaa. Siksi hän on monen vuoden yrittämisen jälkeen luovuttanut ja masentunut, koska tilanne on täysin mahdoton.

Drom ja hänen siskonsa perhe ovat asuneet alun perin Intiassa kodittomina koko elämänsä. Intiassa asuu satoja tuhansia kodittomia, jotka ovat jatkuvassa väkivallan vaarassa suurten kaupunkien nälkäisillä kaduilla. Työllisyystilanne on toivoton, eikä monen sukupolven luku- ja kirjoitustaidoton koditon saa töitä mistään. Nepalin ja Intian välinen raja on mm. monien uskonnollisten liikehdintöjen vuoksi auki, eikä ylitykseen tarvita passia. Tämän vuoksi Intiasta valuu jatkuvasti tuhansia kodittomia Nepaliin uuden elämän perässä, koska Nepal on Intiaa turvallisempi paikka asua kodittomana. Täällä on vähemmän porukkaa, väkivaltaa ja pienemmät kaupungit. Monille kuitenkin selviää heti saavuttuaan, ettei myöskään Nepalilla ole tarjota työtä, kotia tai parempia elinolosuhteita. Siksi Intian kodittomat perustavat kaupunkien liepeille valtavia telttaleirejä, jossa he elävät riipivässä perustarpeiden puutoksessa ja suurimmaksi osaksi kerjäävät elannokseen Kathmandun kaduilla.
-Do you know those people with really black eyes? They are from my camp. They are my people.

Dromin isä oli kengänkiillottaja, jonka kanssa hän oppi englantia, koska työskenteli isänsä mukana paljon turisteille hotellialueiden tuntumassa. Drom ei osaa myöskään lukea eikä kirjoittaa, eivätkä hänen vanhempansa tai isovanhempansa ole koskaan osanneet. Hänellä ei ole myöskään enää työtä, koska isältä peritty kenkäboxi varastettiin pari vuotta sitten Nepalissa, heti tänne tulon jälkeen. Siitä asti hänellä on ollut käytössään vain paljaat kädet. Joka aamu Drom herää seitsemältä ja lähtee kiertämään jalkaisin kymmeniä kilometrejä pitkin Kathmanduta tarjoten ihmisille hierontaa. Se on ainoa työ, mitä hän voi paljailla käsillään tehdä.

Pimeä laskeutuu. Kuljemme ulos pääteiltä betonisten talojen sisäpihojen kautta mutkittelevaa kapeaa reittiä aina vain syvemmälle tuntemattomaan syöveriin. Drom vakuuttelee, ettei tarvitse pelätä ja pyytelee anteeksi, että heillä ei ole tarjota minulle kunnon ruokaa, puhdasta vettä tai puhdasta istumapaikkaa. Että se paikka on surullinen ja pelottava, mutta olen turvassa hänen kanssaan. Jännitys nipistelee ja sykkeeni kohoaa. Epäilen ja pelkään, mutta uteliaisuuteni huutaa menemään eteenpäin. Hullu mie oon.





Saavumme sisäpihojen kapeista kurveista aukealle, josta avautuu alaspäin valtava kuhiseva telttameri. Mestaan johtaa kivinen, lasinsiruja ja muoviroskaa täynnä oleva polku, jossa pitää tarkkaan varoa askeliaan. Päässäni sykkii koko ajan ajatus siitä, että nämä ihmiset asuvat täällä joka päivä, joten miksi minä en muka voisi mennä sinne edes käymään. Kummallinen tunne suojelijasta ja äänestä päässä, että anna mennä, on erityisen voimakas. Ristiriitainen mieli taistelee tuntemansa luottamuksen ja analyyttisen epäilyksen kanssa. Tämä on vasten kaikkia ohjeita ja sääntöjä, suoraan turistien Not To Do –listalta. Maa on liejuinen ja ilmassa leijailee mutainen ja mätänevä haju. Linnut raakkuvat, kulkukoirat haukkuvat ja juoksentelevat ympäriinsä.






Paikan nimi on Indian Camp ja täällä asuu noin 900 intialaista, joista noin 200 on lapsia, bambukepeistä ja mainosmuoveista kyhätyissä teltoissa. Kysyn, saanko ottaa valokuvia, johon Drom vastaa, että totta kai. Nämä ihmiset ovat voimakkaasti uskonnollisia ja sielultaan hyviä, he eivät sitä tuomitse. Ilmassa risteilee takkuisia sähköjohtoja, ympäriltä kuuluu sieltä täältä lasten itkua, jengin yskintää ja valitusta. Mietin sitä kaikkea sairauksien määrää, joiden hoitoon nämä ihmiset eivät saa koskaan rukousta parempaa apua.



Dromin ja hänen siskonsa perheen koti.


Saavumme Dromin kotitelttaan, missä hänen siskonsa on laittamassa ruokaa suoraan lattiaan valetulla saviuunilla. Hänen pieni poikansa itkee ja katsoo minua kauhuissaan, koska ei ole aikaisemmin nähnyt valkoista ihmistä. Pikkutyttö itkee myös jatkuvasti päätään heijaten. Drom sanoo sen johtuvan nälästä. Heillä on kuulemma ruokaa noin neljänä päivänä viikosta, usein harvemmin. Vatsani alkaa oireilla ja yritän sanoa, että enhän minä nyt kehtaa syödä teidän vähiä ruokia. Siihen Drom vastaa tiukasti, että sinä olet vieras. Me tahdomme tarjota sinulle ruokaa, joka on sitä paikallisinta paikallista. Sitä, mitä köyhät ihmiset, eli suurin osa Nepalin asukkaista syö. Puhdasta vettä heillä ei ole, mutta minulla on onneksi oma pulloni mukana. Ruoka on nimittäin niin törkeen tulista, että itkettää ja polttelee tuhottomasti. Teen siitä tietysti vitsiä, koska olenhan suomalainen pohjoisen mettäläinen, joka ei moiseen ole tottunut. Puuta syödään ja ryypätään jne.

Sisko katsoo minua vähän väliä ujosti. Drom on perheen ainoa, joka osaa englantia, ja hän toimiikin tulkkina välillämme. Sisko sanoo minun näyttävän jumalattarelta, koska minulla on niin puhdas iho ja valkoiset hampaat. Ujostelen hymyillen ja yritän sisälläni vellovan surun läpi hymyillä mahdollisimman paljon. Otan valokuvia ja he ihmettelevät kameraani. Katselemme sitä ja he ovat innoissaan valokuvista, joita otin heistä. En pysty syömään kaikkea, koska olen niin shokissa ja annan loput Dromille. Ruoka on siis vehnälättyjä, joista revitään riekaleita, joiden sisälle napataan sormin tulista kasvistahnaa. Maukasta mutta polttaa ku helvetti!







Drom himself.


Syöminkien päätteeksi Drom kysyy, että haluanko lähteä slummiin pienelle kierrokselle. Astelen hänen perässään pimeässä ja räpsin kuvia sieltä täältä nähdäkseni salamalla enemmän. Fiilis on kuin maanpäällisessä helvetissä, jossa vaikertavat ihmiset ja löyhkä venkoilevat ilmassa. Drom näyttää vessat, joita slummissa on neljä 900 ihmiselle. Joka aamu niihin on parinsadan metrin jonot, pääasiassa naisia.







On kylmä, tärisemme ja hengitys höyryää. Paikoitellen täällä käydään myös miinusasteilla, varsinkin talvikuukausina. Drom kertoo, että talvikautta edeltää rankka parin kuukauden sadekausi, jolloin kaikki on märkää ja kylmää. Ei ole mitään paikkaa, mikä olisi kuiva tai lämmin. Hän näyttää minulle naisten suihkun, joka on käytännössä neliömetrin kokoinen, muovinriekaleinen koppi, jonka sisällä on metrin korkeudella pieni pohjavesipumppu. Vesi on filtteröimätöntä, eli likaista ja kylmää. Kysyn, että miten näin kylmällä kukaan voi mennä tuonne. Drom pysähtyy ja katsoo minua. ”That’s why poor people don’t go to shower. Only rich people can be pure and clean, do you understand?”





Vaivun pieneen häpeään. Puhtaus on rikkaiden etuoikeus. Ei saatana. Rikkailla ihmisillä Drom tarkoittaa kaikkia niitä, jotka ovat ylipäätään mukana raharallissa. Eli kaikkia niitä, joilla on koti ja ruokaa ja voivat kulkea kadulla puhtaat vaatteet päällään. Ja minä olen ekstrasuperrikas. ”You are so lucky, do you know it?”
Ja se kaikki tuntuu niin tajuttoman väärältä ja äärettömän härskiltä.

Drom näyttää myös slummin vesipisteen, joka on myös filtteröimätön pohjavesihana. Sitä vettä käytetään täällä kaikkeen ruoanlaitosta alkaen. Siksi vauvat ja lapset kuolevat usein ripuliin. Se on ihan arkista. Sitä hän tarkoitti sillä, ettei ole kehdannut nauraa, vaikka olisikin niitä ilon hetkiä.





”This is our holy place.” Slummin pyhäkössä on joulukoristeita, peili ja kuvia Kalista. Kali on raivokas naisjumala, minun ehdoton lempparini hindulaisuudessa. Drom kertoo Kalin olevan tämän slummin pääjumala, koska köyhät ihmiset tuntevat niin paljon raivoa. He ovat katkeria ja vihaisia sydämessään, koska näkevät niin paljon lohdutonta kärsimystä ympärillään. He katsovat joka päivä koko elämänsä ajan vierestä, kun muut ihmiset menevät ravintoloihin, baareihin, ostavat vaatteita ja voivat hyvin. Köyhät ihmiset jäävät koko elämänsä tämän kaiken ulkopuolelle ja yrittävät kerjätä almuja ja syövät jätteitä. He eivät voi ostaa ongelmia ulos elämästään.

Meille länsimaisille syötetty kuva ”iloisista köyhistä” on täyttä hevonvitunpaskaa. Suomessa jauhetaan usein siitä, että ”täällä ollaan masentuneempia ku köyhissä maissa”. Haistakaa iha oikeesti vittu. Näiltä ihmisiltä ei yksikään taho tuu koskaan kysymään, että miltä susta nyt tuntuu. ”Täytäppä hei tämmönen pieni kyselylappu.”

Huh.
Mahassa möyrii ja syke tuntuu korvissa asti. Huimaa ja päässä virtaa tuhansia ajatuksia tuhansine käsineen ja väkevien tunteiden sekamelska.
Drom kertoo katsoen Kalia, että hän on kyllä oppinut sietämään nälkää. Hän on aikuinen ihminen ja hän osaa säädellä tunteitaan ja tarpeen tullen feidata ne. Mutta ne tilanteet, jolloin hän joutuu selittämään 5-vuotiaalle lapselle, että miksi meillä ei ole ruokaa, ovat kaikkein vaikeimpia. Vaikka muut tuolla syövät ja sitä on kojut täynnä, niin meillä nyt vaan ei ole. Kun lapsi hakkaa häntä nyrkein ja huutaa nälkäänsä, ja hänen on vaan yritettävä selittää, että rahaa ei ole.
Mutta lapsi ei ymmärrä. Ei tietenkään ymmärrä.
”In that moment I feel like a Kali.”





Drom kysyy, että vieläkö olen halukas lähtemään festareille. Mietin hetken, että voi vittu, mutta sitten nyökkään päättäväisesti. Let’s go.
Kävelemme ulos slummista ja matkamme varrella näen nuotion, jonka ympärillä on lapsia kyykistyneinä. He ottavat keppejä ja sytyttävät niitä tuleen. He ovat köyhien perheiden lapsia tai kodittomia, koska normaalien perheiden lapset eivät missään tapauksessa saisi olla pihalla tähän aikaan yöstä. Kuljen häkeltyneenä heitä kohti ja he juoksevat minua vastaan innoissaan.






Matkan varrella näen myös liimaa imppaavia poikajengejä, jotka istuvat ringeissä rotvallien reunoilla ja pumppaavat pusseja keuhkoihinsa. Ala-asteikäisiä ja sitäkin nuorempia, oranssien katulamppujen alla silmät sojottaen eri suuntiin. Tripping because of fun.
Nepalissa on kuulemma jengiä, jotka myyvät lapsille näitä kenkien korjaamiseen tarkoitettuja liimapusseja. Ensin kodittomat lapset kerjäävät kaduilla rahaa, jonka he laittavat mieluiten tähän douppiin kuin ruokaan. Sitä kutsutaan dremdrugiksi, eli se tripauttaa, vie nälän, kivun ja auttaa nukahtamisessa. Monta kärpästä yhdellä iskulla.

Kuljemme taas pummilla sisään temppelialueelle ja sovimme, että jos minulta kysytään mitään, niin olen asunut Nepalissa jo pari vuotta. Minun pitää sanoa se kuulemma hieman tuohtuneena, että hittoako kyselette. Selevä.

Koko temppelialue on täynnä jengiä. Kymmeniä tuhansia hinduja eikä yhtä ainoatakaan länkkäriä tai turistia. Kriippailen väkimassan välissä huppu päässä, kamera hupparin sisällä sniikisti piilossa. Yritän katsoa alas ja olla mahdollisimman vähän huomiota herättävä. Monet miehet alkavat tuijottaa vahvasti minua huomatessaan, että olen vaalea nainen. Drom on tarkkana kuin kärppä ja kulkee takanani yrittäen estää kourivia käsiä väentungoksessa. Häntä ahdistaa ja hävettää tällainen kulttuurin kusinen käytös naisia kohtaan. Olemmehan koko päivän puhuneet näistä asioista ja olen kertonut hänelle siitä, millaiselta se naisesta tuntuu, kun olet oman sukupuolesi vanki tietyissä tilanteissa.

Temppelialueella nukkuu porukkaa viltteihin kääriytyneinä. Kokonaisia perheitä aurinkovarjoineen, huopineen, suitsukkeineen ja kynttilöineen ovat tulleet tänne muistelemaan kuolleita ja rukoilemaan Shivalta armoa ja suojelusta. Roihuja on joka puolella, sekä kukkia ja koristeita. Itkua, kuhinaa ja tummia tunteita. Tuhansien köyhien ihmisten toivoa, huolta, sairauksia ja surua. Paskaisen joen reunoilla palaa ruumiita jyristen hypnoottisesti kaiken kaoottisen liikehdinnän keskellä.









Shivan temppelin läheisyys painaa rintakehäni kasaan enkä pysty kunnolla hengittämään. En saisi kuuna päivänä astua sinne sisälle, vaikka tarjoaisin miljoona euroa. Se on pyhistä pyhin mesta, minne saa astua ainoastaan hindut. Ymmärsin ja sanoin, että tietysti niin. Tuijotin silmät leimuten sisään suuaukosta, josta näin suuren kultaisen temppelin keskellä suuren kultaisen härän perseen. Mitä helvettiä täällä tapahtuu. Hinduilla on kyllä jotain tosi iso meneillään, mistä länsimaissa ei tosiaankaan olla lähellekään perillä. Maailman vanhin uskonto ja maailman vanhimpia uskonnollisia keskittymiä, ja meitsi on nyt täällä. Seisten yllättyneenä vankasti keskellä roihua.








Kiipeämme ylös rinnettä ja kivisiä portaita. Saavumme reunalle, mistä avautuu maisema koko temppelialueelle. Paine rintakehässäni helpottaa ja hengitän syvään, koska kaikki roihuaa. Koko temppelialue näyttää yhdeltä suurelta palavalta muurahaiskeolta, jossa maailman väkevimmät tunteet syntymästä, elämästä ja kuolemasta vaan kytevät allamme. Reunalla pimeydessä istuu rauhallisia vanhempia miehiä, jotka vain katsovat tätä samaa maisemaa kanssani. Hiljaa ja latautuneina, silmät suuresta kunnioituksesta vakaina. Ikään kuin istuisimme yhdessä pyhän kiirastulen, valtaisan nuotion äärellä.





Drom haluaa näyttää minulle vanhempaa temppelialuetta. Käymme portaat ylös ja törmäämme laumaan nuoria miehiä, jotka vuorotellen kävelevät kädet yhdessä silmät kiinni päin seinää. Naurua ja taputusta. Olen wtf ja näen, että seinässä on reikä, oikeastaan aika vulvan muotoinen aukko, johon käsien tulisi osua sisään. Se tuottaa kuulemma onnea, jos osuu. Jään hymyillen seuraamaan tätä vierestä ja taputan ilossa mukana. Harva onnistuu vaikka homma näyttää helpolta. Sitten minut laitetaan kokeilemaan. Annan kameran Dromille ja kävelen suoraan linjaan kohti aukkoa. Laitan kädet yhteen sormet eteenpäin suuntautuneina ja suljen silmät. Noin 30 nepalilaista ja intialaista poikaa taputtaa ja kannustaa iloisina ympärilläni. Lähden kävelemään niin suoraan kun pystyn. Hitaasti sormet osuvat seinään ja iso myötätunnon ”aaaaa” kaikuu ja taputus soi. Sitten seuraava heti perään. Kokeilen pari kertaa uudelleen, mutten koskaan osu ja nauran sille. Drom kokeilee kerran ja osuu heti. Totta kai. He is kinda blessed boy I think. Vaikkei hän niin ajattelisikaan.

Jatkamme kivisiä isoja portaita ylös ja siitä pimeämmälle vanhalle temppelialueelle. Väkeä ei ole täällä juurikaan, muutamia ohikulkijoita vain. Kävelemme kahden armeijapukuisen vartijan ohi, joilla on molemmilla rynnäkkökiväärit kädessään. Enpä ole koskaan aikaisemmin tuntenut niin suurta turvallisuudentunnetta nähdessäni aseita. Että noille ei oikeesti vittuilla.

Dromin selittäessä jotain vanhoista temppeleistä, kuuluu kesken kaiken takaamme huuto. Se on toinen niistä sotilaista, ja se huutaa meille. Hätäännyn hieman, että toivottavasti täs nyt ei tuu jotain korruptoituneen valtakoneiston paskaa juonenkäännettä tms. Drom menee sotilasta vastaan hieman peloissaan. He juttelevat hetken toisiinsa vasten kyyristyneinä, ikään kuin supattaen jotain tärkeää. He nyökkäävät toisilleen, sotilas poistuu ja Drom tulee takaisin. Kysyn mitä, ja hän kertoo, että sotilas oli tullut ilmoittamaan, että ”Vie tuo nuori nainen pois täältä. Teitä seuraa jätkälauma, joka puhui tuosta naisesta sellaiseen sävyyn, että teidän on syytä poistua. Menkää takaisin ihmisten pariin ja mahdollisesti pois koko alueelta. Turvallisuutenne nimissä.”





Kuullessani tämän kylmä viima puhalsi lävitseni. Luuytimiä asti vihlova alkukantainen pelko saa polvet ja ranteet tärisemään. Nyt Marleena Arianna vitun Lehtimaa äkkiä ulos täältä ja takas sinne hostelliin lukkojen taakse. Tää ei oo mikään vitun Muumilaakso ja tässä alkaa olla jo sellasta tyhmyyttä ilmassa, että suojelusenkelit on burn outissa. Lähdemme pikaisesti kävelemään takaisin väkimassan keskelle ja ulos temppelialueelta. Drom suojelee minua väentungostilanteissa nuorilta pervoilta, jotka kuulemma jauhavat keskenään minut nähdessään, että ”kosketaan siihen” yms ja yrittävät väkimassassa tunkeutua näppiensä kanssa. Lapsellista paskaa, ajattelen ja vetelen kyynerpäillä välillä aika kovaakin takaisin. Olen pienoisessa paniikissa ja tunnen kuinka härkämäinen itsepuolustusfiilis jyrisee sisälläni. Sieraimista puskee kuumaa höyryä ja kuovin maata kantapäilläni. Heristän ryhtiäni itsevarmemmaksi, puren leukoja yhteen ja mietin väkivaltaisia eleitä. Pelottaa toisin sanoen aivan vitusti.

Drom kertoo olevansa nälkäinen ja katselee ruokakojuja. Tarjoudun ostamaan ruokaa mutta hän torjuu sen nopeasti. Hän sanoo, ettei siitä ole nyt mitään erityistä apua. Että kyllä hänellä on nyt tarpeeksi rahaa pariin pasteijaan (jotka maksavat muutamia senttejä). ”Don’t give money to poor people”, hän sanoi ja alkoi kertoa siitä, kuinka joka päivä tulee kuitenkin uusi nälkä. Että se, mitä köyhät tarvitsevat on työ tai koulutus.

Busseja ja takseja on mahdoton saada tässä tiheässä temppelialeen väentungoksessa, joten kävelen vain Dromin perässä takaisin Indian Campia kohti. Drom sanoo, että minun tulisi jäädä slummiin yöksi, koska Thameliin on tähän aikaan mahdoton päästä täältä. Kohautan päätäni mukarennosti, että mikäs siinä. Kunhan nyt ensin selvitään tästä matkasta, ajattelen kauhuissani.

Juttelemme niitä näitä lämpimiksemme mustassa yössä, jota valaisevat vain harvaan asetellut katuvalot. Kuljemme mutkittelevaa syrjäistä asvalttitietä, jonka reunoilla hengailee siellä täällä miesporukoita, jotka hiljenevät jo kaukaa tuijottamaan meitä. Yritän puhua hiljaa vain pakolliset reagoinnit ja Drom jauhaa innoissaan jotain, mihin en pysty keskittymään. Pelko kulkee kylmän tuhatjalkaisen lailla pitkin rankaani. Yritän kävellä mahdollisimman tasapaksusti mutta voimakkaan päättäväisesti. Vedän huppua päähäni ja kiskon hupparinhelmaa alemmas. Kolmen miehen porukka tuijottaa katulampun alla meitä hiljaa. On tuijottanut jo viimeiset sata metriä. Tuijottavat edelleen kulkiessamme heidän ohitseen. Ilmeet ovat vakavia. Ei hymyn hymyä liiku näillä main. Mitä me voisimme tehdä, jos meidän kimppuumme käytäisiin? Nälkää liiaksi sietänyt Drom ja meikä.

Kuin siunauksesta saavumme vihdoin slummiin. Dromin siskon perhe on nukkumassa, joten me menemme viereiseen telttaan. Drom raottaa teltan muovista riekaleverhoa ja sisällä on vain pari leveää lankuista kyhättyä sänkyä. Sänky on käytännössä maasta eristetty puulevy, jonka päällä on sentin paksuinen viltti ja tyynynä styroksinen pala, joka on yllättävän rento päätuki. Makaan selälläni ja vedän kylmän viltin korviin asti. Tärisen ja ravaan kusella koko ajan, koska koko ruumiini käy ylikierroksilla. Drom tulee saattamaan minut vessaan joka kerta, koska en saisi liikkua yksin tällä alueella. Taksit alkavat kuulemma liikkua aamukuudelta, johon on vielä neljä tuntia.

Drom makaa metrin päässä minusta ja nukahtaa jossain vaiheessa. Hän makaa kyljellään täristen ja hänen vatsansa kurisee lujaa. Kuullessani ensimmäisen kuorsauksen äänen, pillahdan itkuun. Vihdoin olen turvassa, eikä minun tarvitse esittää mitään. Puren peittoa ja työnnän sitä naamaani vaientaen vuolaan suruni ulostulon. Tärisen kylmästä, leuka väpättää enkä pysty tuntemaan nälkää, vaikka tiedän syöneeni kunnolla viimeksi yli 10 tuntia sitten.

Itken kaikkea näkemääni ja kuuntelen, kuinka vanha mies yskii viereisessä teltassa. Kuuntelen kuinka joku hieman flipannut tyyppi huudahtaa aina välillä pakonomaisesti ”ääh!”. Mietin kaikkia niitä mielen ja kehon sairauksia, minkä kanssa jengi elää täällä ilman apua.

Drom kertoi aiemmin, että hän tuntee monta mielisairasta koditonta. Että kuinka ongelmat kasaantuvat päällekäin niin tuhtiin pinoon, että mieli pettää niiden alta. Että kuinka moni muuttuu silloin. Yhtäkkiä eikä palaa. Köyhyys tekee hulluksi.

Odotan ja vilkuilen kelloa. Juuri ennen kuutta sieltä täältä alkaa kuulua lasten itkua. Kuin limittäin herättämään viritetyt kellot alkaa itku kantautua eri puolilta slummia. Tälläkö tavalla joka ikinen aamu alkaa? Itku on valittavaa ja väsynyttä. Kuten päätä puolelta toiselle keinuttavalla Dromin siskontyttärellä. Lentokone jyrisee välillä ylitse niin, että kaikki tärisee. Miten vitun absurdia sekin on täältäpäin katsottuna. Maailmassa ei ole liian vähää resursseja, joten tämä on täysin tarkoituksellista välinpitämättömyyttä, että tällainen elämisen kylmänkurainen helvetti on olemassa.

Kello on kuusi ja herätän Dromin varovaisesti. Tekaisen hänelle hätävalheen, että minulla olisi jäänyt paperihommia tekemättä ennen kuvausryhmäni tapaamista tänään. Hän lähtee saattamaan minua ison tien varteen. On vielä pimeää ja mieleni huutaa turvaa ja unta. En ole nukkunut silmäystäkään. Drom pysäyttää taksin, halaamme ja sovimme näkevämme pian. Hyppään taksiin, jota ajaa vanha viiksikäs mies. Rukousnauha ja viisi wunderbaumia keinuvat iloisesti peilistä roikkuen. Autossa haisee vanha viina. Mies kysyy sopertavalla äänellä, että where are you from. Sieluni vetää facepalmia ja meinaan melkein revetä ääneen. Nyt sitä ajetaan Kathmandun yössä lärväisen taksikuskin kyydissä. Jumala, tosi hauskaa.

Juttelen kuskin kanssa, joka on oikein ihana ja nauravainen mies. Hykerrän ilosta, että olen vihdoin menossa kohti vaaleanpunaista turvasatamaani ja kerkeän ehkä nukkua ennen kuvausryhmän tapaamista.

Äijä ajelee ihan hyvin lärväiseksi. Mitä nyt muutama tienjakaja tulee huomattua vähän viime tingassa, mutta vauhtia ei onneks oo liiaksi. Tiet on täällä niin täynnä kuoppia ja kaikkee skeidaa, ettei vauhdit onneks pääsekään nousemaan liikaa. Jään taksista ja juoksen hostellin ovelle, joka on lukossa. Pimpotan ovikelloa ja hytkyn että tulkaa nyt pliiis joku jo! Unisen näköinen hostellityöläinen mongolipoika tulee avaamaan ihmeissään minulle oven. Että ok, missäs sää oot ollu. Kiittelen aivan ylivedetysti namastey namastey jeejee thank you thank you ja kipitän portaat ylös. Työnnän ranteet täristen vanhaa ruosteista avainta heppoiseen oveen ja telkeän itseni sisälle.

Pam.
Tyhjyys ja korvissa soi.
Retkahdan sängylle ja itken sitä, miten mulla on tää kaikki. Miten mulla on niiden maassa vaaleenpunaiset seinät ja lukittava ovi. Miten mulla on privaatti suihku ja vessa ja kaks sänkyä peittoineen ja tyynyineen. Miten mulla on kännykkä ja wifi ja rinkka täynnä kaikkee mistä tykkään ja mitä vittua anyway. En mä oo yhtään sen enempää ihmisenä. En mä ole mitään.

Mitä hyvää olet tehnyt
Mitä olet aikaansaanut, joo
Et juuri mitään
Mitä suurta olet tehnyt
Mistä maailma sut muistais, joo
Et yhtään mitään

Hei muukalainen anna sun nimes
Riisinjyvään kaivertaa

Comments:

Page 1 of 4
<<[1] [2] [3] [4] >>
From:(Anonymous)
Date:December 9th, 2014 07:37 pm (UTC)
(Link)
Ihan mieletön kirjoitus. Kiitos, että jaoit tämän.
(Reply) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:December 13th, 2014 08:02 pm (UTC)

Märten Lill

(Link)
Tere
Väga meeldiv tekst lugeda! :)
Ilma sealse süsteemis elamata ei õnnestu seal elavate inimeste meele-laadi mõistmine. Meie lääne kultuur on kaotanud palju inimlikkust ja algupära ja loodus-lähedust (Ok - eesti mõnevõrra vähem kui soome ;) ) mida me käime idas uuesti avastamas. Sealsetele inimestele on aga ennem avatud raske argi-päev oma hädade ja muredega, kui hingeline vabadus ja muud kõrgemat printsiibid.
Ilusat elu!
(Reply) (Parent) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:December 10th, 2014 10:11 am (UTC)
(Link)
Aitoa tekstiä. Arvostan
(Reply) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:December 10th, 2014 07:45 pm (UTC)

herää kysymys

(Link)
Mitä hoota me voidaan täällä yltäkylläisyydessä tehdä, että asiat ois siellä paremmin??!! Kertokaa. Alan tekeen. Olen vasta Unicefin kuukausilahjoittaja, joka on ainoa tapa mitä oon keksiny auttaakseni lapsia eri puolilla maailmaa saamaan koulutusta. Mitä voisi tehdä Dromin ja muiden heidän kaltaistensa auttamiseksi?
(Reply) (Parent) (Thread) (Expand)
Re: herää kysymys - (Anonymous) (Expand)
Re: herää kysymys - (Anonymous) (Expand)
Useat kasvot - (Anonymous) (Expand)
Re: herää kysymys - (Anonymous) (Expand)
Re: herää kysymys - (Anonymous) (Expand)
From:(Anonymous)
Date:December 10th, 2014 08:41 pm (UTC)
(Link)
Ohhoh. Aika sanattomaksi vetää.
(Reply) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:December 11th, 2014 01:31 pm (UTC)
(Link)
Huh. Ihanan suorasanaista. Tämäntyyppiset kirjoitukset tuntuvat sortuvan usein jonkinlaiseen köyhyyden romantisointiin, mikä on melko hämmentävää. Sinun tekstisi sen sijaan tuntui hyvin aidolta. Erityisesti pidin siitä, että kerroit rehellisesti omista tunteistasi.

Kiitos rohkeudestasi kokea ja jakaa tää!
(Reply) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:December 11th, 2014 01:37 pm (UTC)
(Link)
Pysäyttävä kirjoitus. Lopeta silti Rantalan Rikun liiallinen apinointi.
(Reply) (Thread)
[User Picture]
From:maltse
Date:December 11th, 2014 01:59 pm (UTC)

Rantala-bileet

(Link)
Haha :D Mä oon puhunu tällä tavalla koko nuoruuteni. Vaikutteet tulevat alakulttuureista, joiden puheenparret ovat huomattavasti Riku Rantalan julkkisesiintymistä vanhempia. Toivottavasti kaikki alakulttuurien tavat sanoa ei oo saanu ny ikuista Riku Rantala -leimaa... Noh. Niin siinä kai käy. Kaikki blondit on tuksuja ja matkustmisesta tykkäävät Rikuja ja Tunnia.

Kiitos ja iloa päivään!

Edited at 2014-12-11 01:59 pm (UTC)
(Reply) (Parent) (Thread) (Expand)
Re: Rantala-bileet - (Anonymous) (Expand)
Re: Rantala-bileet - (Anonymous) (Expand)
Re: Rantala-bileet - (Anonymous) (Expand)
From:(Anonymous)
Date:December 11th, 2014 07:19 pm (UTC)
(Link)
Vähän kyllä särähti korvaan ajatuksesi länsimaisesta taiteesta "pelkkään itseilmaisuun keskittyvänä". Kyllä länsimaiseen taidemaailmaan mahtuu aika paljon uskonnollista, poliittista, kantaaottavaa jne. sisältöä. Mut enivei tosi pysäyttävä ja elävä kirjoitus, kiitos tästä!
(Reply) (Thread)
[User Picture]
From:maltse
Date:December 12th, 2014 07:15 pm (UTC)
(Link)
Joo se oliki ehkä vähä huonosti ilmaistu, mutta tarkoitin henkisen/uskonnollisen motivaation suhdetta juuri sellaiseen itseilmaisulliseen taiteeseen/taiteen tekemiseen taiteen tekemisen vuoksi :> en sitä, etteikö täällä olis myös kaikkea sitä samaa. Kiitos itsellesi!
(Reply) (Parent) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:December 11th, 2014 08:56 pm (UTC)

Skarppi sotilas

(Link)
Oli muuten hyvätilanne taju sotilaalla ja älyä puuttua ennalta ennen kuin tilanne eskaloituu. Jos siellä olisi ollut solttu suomalaisittain "nollat taulussa" liikkeellä, voisi tässä tekstin sijasta olla ihan eri tarina, ja iltasanomissa.
(Reply) (Thread)
[User Picture]
From:maltse
Date:December 12th, 2014 07:16 pm (UTC)

Re: Skarppi sotilas

(Link)
no äläpä! nöyrä iso kiitos ja kumarrus hänelle!
(Reply) (Parent) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:December 12th, 2014 12:27 pm (UTC)

:)

(Link)
Hei!

Tekstisi pöllähti newsfeediini kun joku ystäväni oli tykännyt siitä. Jo pelkästään kokemuksestasi lukeminen oli yhtä tunteiden vuoristorataa. En osaa edes kuvitellakaan millaista kaiken tuon eläminen on ollut, huh! Sekin toisaalta tuntuu niin kornilta, että tunteita herätti juuri tämä teksti missä länsimaalainen, yksi meistä, eli päivän slummissa. Olenhan kuitenkin ollut jo pitkään tietoinen karmaisevista oloista, joissa osa ihmisistä joutuu elämään joka päivä. Toisaalta, ehkä tekstisi herätti niin voimakkaita tunteita, koska se on niin samaistuttava ja aito. Minunikäinen nainen, tutun tuttu ajautuu kohtaamaan maailman nurjan puolen (vrt. etäiseltä tuntuva dokkari, lehtiartikkeli ym).

Aikamoinen tajunnanvirtakommentti, mutta menköön! Kiitos inspiroivasta tekstistä!
(Reply) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:January 7th, 2015 08:06 am (UTC)

Re: :)

(Link)
" missä länsimaalainen, yksi meistä, eli päivän slummissa".

Kunniamerkkikö tästä pitäisi myöntää...
(Reply) (Parent) (Thread) (Expand)
From:(Anonymous)
Date:December 12th, 2014 05:24 pm (UTC)
(Link)
Mukaansatempaava ja koskettava teksti. Älä muuta kirjoitustyyliäsi.
Katsoisin ilolla dokkarisi, voiko sen tekemistä tai julkaisua seurata jostakin?

Auttamisesta tuli ainakin ensinnä mieleen että puhtaasta vedestä on hyvä aloittaa.
YK:lla näyttää olevan Kathmandussa UN-Habitat -projekti (http://www.un.org.np/un-habitat, http://unhabitat.org.np), mutta en huomannut mainintaa missään intialaisista maahanmuuttajista. Luultavasti ovat laittomia ja siten tutkan alla. Ehkä UN-Habitatiin voisi ilmoittaa leiristä.

Yritin silmäillä satelliittikuvia, mutten löytänyt mitään erityisen hökkelimäistä aluetta syrjäseuduilta, varsinkin sellaista joka puuttuu tiekartasta.
Valkoinen rakennus 6. kuvassa on ilmeisesti Boudhanath Stupa (https://goo.gl/maps/8l4kT), ja Pashupatinath-temppelin alue on siitä 2 km lounaaseen (https://goo.gl/maps/ZgJXR). Bagmati-joen rannalta löytyy ainakin yksi hökkelimäinen asutus, joka olisi myös lentokentän lähellä (https://goo.gl/maps/Ln3HT).
(Reply) (Thread)
[User Picture]
From:maltse
Date:December 16th, 2014 08:27 pm (UTC)

hmmm

(Link)
Kiitos kommentista!
Me yritetään nyt myydä tota dokkaria Ylelle, joten en voi viel julkaista sitä netissä. Jos se ei mee sinne niin laitan sen nettiin jakoon ja samalla vaikka voin linkata tähän alle sitten! Tai jos se menee Ylelle niin laitan sen vaikka siltikin tähän niin saatpa nähtyy varmasti :>

Joo YK ja Suomen ulkoministeriö tekee just ton veden kans tärkeetä työtä tuolla. Olin itsenäisyyspäivänä tolla reissulla ulkoministeriöllä ja siellä törmäsin moniin inspiroiviin suomalaisiin, jotka tekee siel kaikenlaista vesiverkostoista lastenkoteihin.

Noi intialaiset vaan valuu sinne ilman passia, koska Intian ja Nepalin välille ei sellaista kuulemma tarvi, joten ne ei oo vissiinkään siks mitenkään laittomia... Pitääpä selvittää tää, mut näin monet paikalliset sanoivat, kun asiasta kysyi. Mut vähä sellaselta häpeäpilkulta toi homma vaikutti, et en ihmettele, että ne ei oo avunannon kärkisijoilla jo valmiiks vituillaan olevassa maassa. Uskon jotenkin, et YK yms yrittää pääsääntöisesti tehdä ensimmäisenä hommia nepalilaisten kylille yms paikallisille yhteisöille, jotka on ollu siel kiinteemmin samojen ongelmien kanssa kauan. Et noi leiriläiset on sellasella harmaammalla alueella jotenkin tos koko hommas... Siks mä halusinkin niistä kirjoittaa.

Hyvä idea toi ilmoittaa leiristä UN-Habitatiin! Vitsi ku vaan yhtään tietäisin missä se on.. Pitää koittaa kysyä noilta paikallisilta, et osaisivatko sanoa. Tän mestan https://www.google.com/maps/@27.692192,85.351067,3a,75y,90t/data=!3m5!1e2!3m3!1s21344391!2e1!3e10 mä näin ku yritin etsiä tota slummia uudelleen, mut se ei ollu se. Noita slummei ku tuntu olevan siel muutamaki ....Taksikuskikaan ei tiennyt Indian Campista mitään mut vei mut tonne, ku yritin yhden aussipojan kans ettiä sitä ja viedä sinne safkaa.

Mut tollasia on maailma väärällään. Eikä niistä tunnu oikeen olevan kunnolla mitään tietoa tai ymmärrystä, koska ne on sellasia häpepilkkuja. Vähä sama ku pakolaisleirit. Semmosesta vois tehdä dokkarin ihan just siks, et nää uutiset sais kasvot ja tarinoita ja sitä kautta jengi ymmärtäis tietoa paremmin.
(Reply) (Parent) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:December 13th, 2014 06:51 pm (UTC)
(Link)
Kateellinen ilmaisita trvellaus rahoista.. Miksi dokumentti kertoo vain naisten asemasta? Eikö tuolla ole ihan yhtä paskat olosuhteet miehilläkin? Saako kysyä kuinka monta naispuolista dokumentaristia teitä on ja miten monta miespuolista?
(Reply) (Thread)
[User Picture]
From:maltse
Date:December 16th, 2014 08:07 pm (UTC)

naismiesjeejee

(Link)
Dokumentti kertoo yleisesti päihdeongelmista Nepalissa, mutta sivuaa naisten asemaa siksi, et naisilla on maassa huomattavasti miehiä huonommat oltavat monilla elämän osa-alueilla. Esimerkiski vieroituskeskuksia ei ole naisille juuri lainkaan, mutta miehille on. Ja koko projekti oli näiden mainittujen yhteistyökumppaneiden suunnittelema, eli Suomen Ulkoministeriö tahtoi tuoda naisten asemaan liittyviä ongelmia esille. Se, että tää projekti koskee naisten asemaa ei tarkoita, etteikö siellä yritettäisi auttaa kaikkia. Nepalissa tyttölapsia tapetaan sukupuolensa vuoksi, naiset pakkonaitetaan lapsina ja naisten koulutus ja työnsaanti on retuperällä miehiin nähden. Tasa-arvo nyt sattuu olemaan aika tärkeä avain kohti ylipäätään parempaa yhteiskuntaa. Idässä mm. sukupuolijakauma alkaa olla jo sillä tolalla, et siellä on miehiä liian paljon suhteessa naisiin (juuri tämän tyttövauvojen murhaamisen vuoksi), mikä on äärimmäisen pelottava skenaario, ja se täytyy saada pysäytettyä.

Suomalaisia naisdokkaristeja oli tolla tokalla kerralla 3 ja yks jätkä. Kaikki suomalaiset ohjaajat oli valittu sen mukaan, kenellä oli raadin mukaan parhaat työnäytteet ja ideat omalle dokumentille. Myös leijonanosa koko tän alan opiskelijoista on naisia, joten luonnollisesti naisia oli valtaosa koko projektiin hakevistakin.

Nepalin puolella taas Oscar Collegen opiskelijoista 98% on miehiä, joten meidän kaikkien työryhmät koostuivat nepalilaisista miehistä + korkeintaan yksi nainen. Se oli aika hienoa myös huomata, kuinka meidän suomalaisten naisten avulla ne muutamat paikalliset jätkätkin oppi vähän siitä, että nainen kykenee muuhunkin kuin ruoanlaittoon yms. Et ne näki ekaa kertaa, kun nainen esim. ohjaa, editoi ja kuvaa ammattimaisesti alalla, minkä ne kokee miesten hommaksi. Epätasa-arvo kun yleensä pohjautuu valheellisiin uskomusjärjestelmiin toisen sukupuolen kykenemättömyydestä joihinkin suorituksiin/ammatteihin/etc.
(Reply) (Parent) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:December 15th, 2014 10:35 am (UTC)
(Link)
En yhtään kadu, että aloitin lukemaan tätä muka kiireessä. Eipä oo enää kiire.
(Reply) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:December 15th, 2014 02:52 pm (UTC)

Sauna

(Link)
On kylmä, tärisemme ja hengitys höyryää. Paikoitellen täällä käydään myös miinusasteilla, varsinkin talvikuukausina. Drom kertoo, että talvikautta edeltää rankka parin kuukauden sadekausi, jolloin kaikki on märkää ja kylmää. Ei ole mitään paikkaa, mikä olisi kuiva tai lämmin. Hän näyttää minulle naisten suihkun, joka on käytännössä neliömetrin kokoinen, muovinriekaleinen koppi, jonka sisällä on metrin korkeudella pieni pohjavesipumppu. Vesi on filtteröimätöntä, eli likaista ja kylmää. Kysyn, että miten näin kylmällä kukaan voi mennä tuonne. Drom pysähtyy ja katsoo minua. ”That’s why poor people don’t go to shower. Only rich people can be pure and clean, do you understand?”

Tuohon vois olla hyvä ratkasu rakentaa sauna. Uskoisin, ettei olis mikään mahdoton homma koko kämpin yhdessä rakentaa yhteinen yksinkertanen sauna/saunoja, jossa peseytyä/puhdistautua/rentoutua hetkeks.
(Reply) (Thread)
[User Picture]
From:maltse
Date:December 16th, 2014 07:48 pm (UTC)

Re: Sauna

(Link)
Aika hyvä idis, miksei! Tarttis vaan jonkun sinne opettamaan ja organisoimaan koko homman :) Eipä kai niille muuten tulis mieleenkään tommonen, mikä tääl pohjoises on ollu vähä pakko luoda aikaa sitten. Se vois toimia synnytyksessäkin hyvänä mestana, vähä niinku tääl on aikoinaan toiminu. Sauna on muutenki nerokkuudessaan todella käytännöllinen keksintö, eikä ees mahdoton valmistaa yksinkertaisista jutuista.
(Reply) (Parent) (Thread) (Expand)
Re: Sauna - (Anonymous) (Expand)
Re: Sauna - (Anonymous) (Expand)
Re: Sauna - (Anonymous) (Expand)
From:Tihru Von Halli
Date:December 15th, 2014 03:21 pm (UTC)

Drom ja Solttu

(Link)
ihanaa että maailmasta löytyy heidänkin tyylisiä ihmisiä.. Muutenkin mietteitä/tunteita herättävä kirjoitus. Monia asioita rupesi ajattelelemaan mitä ei näin työssä käyvänä länsimaalaisena aina ajattele.

Ja älä välitä vaikka jotkut leimaa sua Tunna/Riku kopioijaksi.. he ovat vaan kateellisia kun sä olet nähnyt maailmaa oikeasta kuvakulmasta.. ei pelkästään länsimaisten hyvinvointivaltioiden silmin...
(Reply) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:December 16th, 2014 09:57 pm (UTC)
(Link)
Kirjoitin facebookkiin ihan joku tunti sitten päivityksen, että vituttaa olla köyhä. Kaveri sitten linkkas tän kirjotuksen ja jotenki kummasti vitutuskin katos. Ei tollaista voi ymmärtää, enneku sen kokee! Mieletön teksti.
(Reply) (Thread)
From:(Anonymous)
Date:December 17th, 2014 01:27 am (UTC)

Uppeeta kirjotustyötä

(Link)
Kiitoksia kun jaoit tämän.
Tässä tulloo ilmi myös tämä "Köyhä antaa vähästäänkin", jos nuo köyhän immeiset jottain ovat oppineet, niin vetämään yhtä köyttä ja älittämään, ku tietäävät mitä se on ja miltä se tuntuu. TÄällä taas ollaan katteellisia naapurin menestyksestä ja piikitellään ja kiusataan, eikä puhuta vieraille bussissa. Tuolla nuo ihmiset ovat sydämeltään paljon rikkaampia. Sääli vua, ettei sillä rikkaudella elä :(

Voe ku tekis mieli auttaa tuollaisia kunnon immeisiä, joilla on sydän paikallaan. Onneks tässä kommenttiketjussa on ohjeita siihennii.

Kiitos ku kerroit tarinas, ja kirjota aina seikkailuistas yhtä rehellisesti ja aidosti.

Sinulla on kans sydän paikallaan.


Violetta M / punasinervä
(Reply) (Thread)